Kirjastoja sotilaille

 

 

 

Grenadier Skarpskytte Bataljonens Låne-Bibliothek.

 
Pyhäin Martyrein kowan kärsimisen, Woittawaisen uskon ja kärsiwällisyden Merkilliset Esimerkit Kymmenesä Suuresa Wainosa, jotka Pakanallisen Esiwallan alla, Ensimäisenä kolmen sadan wuoden aikana Christuxen syhdymisestä, käwit Christikunnan ylitse; Yhteisexi kehoituxexi kootut ja ulos annetut Juutin Waldakunnan Pispa Wainajalda Dohtori HAGERUPilta. Sitte Juutin kielestä Ruotsixi käätyt Ja nyt Ruotsin kielestä Suomexi tulkitut. Uusi Ylöspano. Turusa, 1829. Prändätty J. C. Frenckellin ja Pojan tykönä. (Kuvassa on sijoitettu rinnakkain etukannen sisäpuoli ja nimiösivu, joiden välissä kirjassa on esilehti.)
 
Kirja on kuulunut Turussa 1800-luvulla toimineen krenatööri-tarkk’ampujapataljoonan kirjastoon (Grenadier Skarpskytte Bataljonens Låne-Bibliothek). Kirja on minulle merkityksellinen, koska siitä on alkanut kirjastohistoriallinen harrastukseni. Äitini otti sen talteen saunanpesän sytykkeeksi menevien kirjojen joukosta. Se tapahtui ennen syntymääni vanhempieni avioliiton alkuvuosina heidän asuessaan Turengissa 1947–48. (Kirjan aiemmasta omistajasta, ks. kirjoitustani: Heikki  Kustaa Koskinen - osallistuja 1890-luvulta. - Janakkala ennen ja nyt 41: 24-27, 1992.)

Aloitettuani kirjastotieteen ja informatiikan jatko-opinnot poimin kirjan kerran käteeni äidin kirjahyllystä, katselin sitä ja ihmettelin, etten ollut kuullut mitään moisesta kirjastosta. Aloin penkoa aihetta, mikä johti artikkelin kirjoittamiseen (Ensimmäinen varusmieskirjasto Suomessa 1849–1860. Kirjastotiede ja informatiikka, 9(2): 35–43, 1990). Krenatööri-tarkk’ampujien lukuhalun herättämiseksi perustettu kirjasto on seurannut koko tutkijanuraani. Se oli keskeisessä roolissa väitöskirjassani Nödvändighet af LainaKirjasto (1997) ja mainitsen sen myös kirjassani Lukuhalun historia (2022).

Krenatööri-tarkk’ampujapataljoona toimi Krimin sotaan saakka Turussa, missä sen muisto elää Tuomiokirkon yhden kappelin (Tarkk’ampujan kappeli) ja Tarkk’ampujankadun nimissä. Pataljoona osallistui Krimin sodan aikana Bomarsundin taisteluun, jolloin suuri osa miehistöstä joutui englantilaisten vangiksi viettäen pari vuotta Englannissa. He saivat mainetta moitteettomasta käytöksestä ja hyvästä lukutaidosta, johon pataljoonan kirjasto varmasti antoi oman panoksensa. Heistä julkaistiin ylistäviä artikkeleita englantilaisissa lehdissä. (Ks. Jerker Örjans: När Aurora Karamzin försåg soldaterna med memma. Hufvudstadsbladet 13.4.2014. s. 26.)

Samoja kaikuja sisältyy teokseen Chamber’s History of the Russian War (1858), jossa (s. 177) kerrotaan suomalaisista sotavangeista näin: 

 

Krimin sodan jälkeen pataljoona siirrettiin Hämeenlinnaan muuttuen Tarkk’ampujakouluksi, jossa maan eri puolilta tulleet ruotusotamiehet saivat koulutusta, mutta valtiontaloudellisista syistä se lakkautettiin 1860.

Kirjaston kirjat huutokaupattiin. Osa kirjoista tuli pataljoonan upseerina toimineen Anselm Grahnin haltuun, ja kun hän muutti Tampereelle, vei hän kirjat mukanaan Haiharan kartanoon. Mutta ei tätä kirjaa. Hän on todennäköisesti antanut kirjan palveluksessaan olleelle naiselle, joka jäi Hämeenlinnan seudulle.
Kirjan etuaukeamalle on joku harjoitellut horjuvalla käsialalla kirjoittamista:

”Erämata Itä läpikulk
eisani etä keran
terveytä
minulta
sinulen
palio minutla”

 

Ensimmäisissä sanoissa on muistuma 1800-luvulla julkaistusta arkkivirrestä (Erämaata, erämaata yksin kulkeissain). Sen jälkeen on tapailtu kirjeeseen tarkoitettua tervehdystä. Koulua käymättömät henkilöt, jotka opettelivat itsenäisesti kirjoittamaan, aloittivat kirjoittajan uransa usein juuri kirjeitä, usein rakkauskirjeitä, kirjoittamalla (tai ainakin näin ennakkoluuloisesti ajateltiin).
 
Näiden sanojen alle on joku kirjoittanut hieman nenäkkään kommentin:
”Tämä on aivan huonoa kirjoitusta, kirjota parempaa jos osaat.”

 
Samalla kauniilla käsialalla on taka-aukeamalle kirjoitettu: ”Tämän talon kirja jonka omistaa Kapten A Grahn vuonna 1887.”

 

 

Varusmieskirjastoja asevelvollisuuslain (1878) jälkeen

Vuoden 1878 asevelvollisuuslain säätämisen jälkeen Suomeen perustettiin vakinaisia pataljoonia ja reservikomppanioita ympäri maata. Autonomian ajan loppupuolella kaikissa Suomen armeijan (eli ”vanhan väen”) joukko-osastoissa oli omat kirjastonsa, niin vakinaisissa pataljoonissa (muutamissa kaupungeissa) kuin reservikomppanioissa maaseutupaikkakunnilla. Niille hankittiin kirjastoja keräysvaroin. Sotaväen kirjastojen tukemisesta tuli oikein kansanliike.

Tampereen Sanomat 23.5.1885.

(Kuvakaappaus Kansalliskirjaston Historiallisesta Sanomalehtikirjastosta.)

Reserviharjoituksiin tulevat miehet saivat korvauksen omien saappaiden käytöstä. Monet lahjoittivat saamansa korvausmarkat reservikomppanian kirjaston hyväksi. Tämä lienee, koiraveron ohella, erikoisimpia keinoja rahoittaa kirjastotoimintaa.

”Vanhan väen” varusmieskirjastot toimivat siihen saakka, kun Suomen oma armeija lopetettiin 1901.


Lähes koko autonomian ajan Helsingissä toimi värvätyistä miehistä koostunut Henkivartiokaartin tarkk’ampujapataljoona eli Suomen kaarti. Sielläkin toimi varusmieskirjasto.

 

Lif-Gardets Finska Skarpskytte-Bataillons Bibliothek. I Afdelningen. N:o 33 535.
Minnen ur Sveriges nyare historia, samlade af B. von Schinkel […], författade och utgifne af C. W. Bergman. Första delen […]. Stockholm 1852. Tämä on varmaan vanhempaa kerrosta kuin seuraava:

 
 Lifgardets Finska Skarpskytte-bataljons Bibliothek. VI Afdelningen. N:o 552 788.
Samlade arbeten af August Blanche. Berättelser. I. Bilder ur verkligheten. Andra delen. Stockholm, Albert Bonniers Förlag, 1875.
 

 

Suomen kaarti jatkoi muun Suomen armeijan lakkauttamisen jälkeen vielä muutaman vuoden, mutta sekin lopetettiin 1905.

Upseereille ja miehistölle oli omat kirjastonsa. Ylläolevat kirjat ovat miehistön kirjastosta.  Suuri osa pataljoonan kirjaston kirjoista kulkeutui Turun yliopiston kirjastoon, jonka duplettimyynnistä olen joitakin niteitä ostanut.
 

 
Finska Gardesbataljonens Officersbibliotek. Afd VI N:o 1042
Holger Drachmann: Forskrevet. Roman. Andet Bind. Kjøbenhavn 1890.
Suomen kaartin upseerikirjastosta.
 

 Itsenäisen Suomen varusmieskirjastoja

 

 

Santahaminan garnisoonikirjasto
Riemun maille, tarmon tanterille. Kesäurheilukirja nuorille ja vanhoille. Toim. Arvo Vartia. Jyväskylä: Gummerus, 1920.
 

Nuoren Suomen tasavallan armeijan joukko-osastoihin alettiin perustaa heti kirjastoja varusmiehille, usein Sotilaskotiyhdistyksen toimesta, joka niitä yhä ylläpitää. Alkuun kirjastoja kutsuttiin ”garnisoonikirjastoiksi”.

Käytin varusmiesaikanani 1971 Säkylän sotilaskodin kirjastoa. Katso tästä, mitä Säkylän sotilaskoti nykyään varusmiehille tarjoaa. 


Toisen maailmansodan aikana kirjastoja lähetettiin rintamalle laatikoissa, korsukirjastoina. Kuuluisin tällaisen kirjaston hoitaja ja käyttäjä oli alikersantti Väinö Linna (joka ei kuitenkaan ole mukana tässä [lavastetussa] kuvassa):

Korsukirjasto.

(SA-kuva.)

Teksti: Ilkka Mäkinen