Tamperelainen kirjastomaisema vuonna 1902

 

 

Venäjän tiedeakatemia halusi 1900-luvun alussa tehdä ”Venäjän keisarikunnan kirjastojen osotekirjan”. Sen tiedonkeruuseen osallistui myös Tampereella toiminut Suomen Painoasiain Ylihallituksen asiamies Ernst A. Sjöström, jonka päätehtävä oli sensuroida tamperelaisia sanomalehtiä. Kerätyt tiedot antavat erinomaisen kuvan Tampereella toimineista kirjastoista vuonna 1902. (Aamulehti julkaisi tiedot 9.10.1904.)

 Luettavuuden kannalta on parempi laittaa tähän puhtaaksikirjoitettu lista kirjastoista. Alkuperäisessä listassa on enemmän tietoja.

 

 

Tampereella toimi vuonna 1902 Sjöströmin tietojen mukaan 26 kirjastoa.

Oikeastaan kirjastoja oli 28, sillä Suomalaisessa Tyttökoulussa oli kolme kirjastoa, yksi näistä ”Oppilasten kirjasto”. 

 

Kouluissa oli yleensä ”virallinen” koulun kirjasto, kuten Reaalilyseolla, sen lisäksi opettajien ammatillinen käsikirjasto, jollainen oli myös kaupungin kansakoulujen opettajistolla, ja oppilaiden itsensä ylläpitämä ja hoitama oppilaiden tai toverikunnan kirjasto, ruotsinkielisessä yhteiskoulussa Svenska Samskolans i Tammerfors Elev-konventets bibliotek.

Kaupungissa toimineistä kirjastoista vain kolme oli ”yleistä” eli kenen tahansa käytettävissä, ja niistäkin yksi, Tampereen Reaalilyseon kirjasto, oli tieteellinen kirjasto, jonka kirjat olivat voittopuolisesti ruotsin- ja vieraskielisiä. Avoin kaikille, mutta maksua vastaan, oli myös pieni kaupallinen lainakirjasto Tampereen Lainakirjasto – Tammmerfors Lånebibliotek, josta vuonna 1902 vuokrattiin 1800 nidettä. 

 

Parhaiten kaikkien saavutettavissa oleva kirjasto oli Tampereen kaupungin kansankirjasto, joka oli myös ylivoimaisesti käytetyin kirjasto kaupungissa. Pientä maksua sielläkin perittiin, koska kunnallisten kirjastojen maksuttomuus tuli säännöksi vasta myöhemmin.

 

Tampereen Reaalilyseon kirjaston tapaan monissa koulukaupungeissa oppikoulujen kirjastot olivat pari tuntia viikossa avoinna yleisölle. Monelle oppikoululle kertyi lahjoitusten kautta merkittävät kokoelmat. Lisäksi maaseudulla jotkut papiston ammatilliset rovastikunta- eli kontrahtikirjastot sallivat myös muiden sivistyneistöön kuuluvien käyttää kokoelmiaan. Mutta kirjakokoelmat olivat pääosin ruotsin- tai vieraskielisiä. 1900-luvun alussa suomeksi oli julkaistu tieteellistä kirjallisuutta vielä varsin vähän.

Tehtaiden työväelleen ylläpitämiä kirjastoja oli Tampereella puoli tusinaa. Pellavatehtaan lainakirjasto (per. 1870) oli nidemäärältään laajin kirjasto kaupungissa, joskin kaupungin kansankirjasto peittosi tehtaiden kirjastot kirkkaasti kotilainausten määrässä. Ero johtui kokoelman ajantasaisuudesta ja kirjastonhoidon tasosta. 

 

 

Mutta työläiset eivät tyytyneet pelkästään ”herrojen” tai kaupungin tarjoamiin palveluihin. He perustivat omia kirjastojaan. Tärkein työväen omissa käsissä oleva kirjasto Tampereella oli 1888 perustettu Tampereen Työväenyhdistyksen lainakirjasto.

Samantapaisia kansanliikkeiden kirjastoja Tampereella olivat myös raittiusseurojen ja vapaapalokunnan kirjastot. Kaupungissa toimi myös Sakari Topeliuksen Nuorisokirjasto, jota ylläpiti Suomen Naisyhdistyksen Tampereen Haaraosasto.

1800-luvulta periytyvän lukuseuraperinteen jatkaja Tampereella oli ruotsinkielisten omin varoin ylläpitämä Tammerfors Bokförening. 

 

Siellä sai lapsena ensimmäiset kirjastokokemuksensa mm. Helle Cannelin, myöhemmin Kannila (1869–1972), josta tuli Suomen yleisten kirjastojen keskeinen vaikuttaja 1900-luvulla. Hän oli Valtion Kirjastotoimiston ensimmäinen johtaja 1921–1949, sitten Yhteiskunnallisen korkeakoulun eli Tampereen Yliopiston edeltäjän kirjasto-opin lehtori. Kannila loi perustan Suomen kirjastohallinnolle ja -koulutukselle. Hän oli myös vapaamielinen poliitikko ja naisasia-aktiivi. 

Yhtä tärkeää kuin kirjojen lainaaminen kotiin oli sanoma- ja aikakauslehtien lukeminen lukusalissa eli lukumajassa. Kaupungin kansankirjaston lukusalin käyttökertojen määrä (30600) ylitti kotilainojen määrän (22586). Tampereen asukasluku oli v. 1902 alle 39 000. Kaupungissa oli yhteensä 10 lukusalia. Kirjastoihmiset suhtautuivat vähän epäillen lukusaleihin, koska pelättiin, että niissä vain luetaan päivänpoliittisista kiistakysymyksistä, mikä ei sopinut käsitykseen kirjastosta vakavamielisen tiedonhankinnan ja luonteenkasvatuksen tyyssijana. Ja lisäksi karsastettiin joutilasta istuskelua lukusaleissa, joihin tultiin lämmittelemään ja viettämään aikaa.